Tikkutiistai 16.4.

Tikkutiistai on hiljaisen viikon tiistai eli pääsiäisviikon toinen arkipäivä. Päivän nimi juontaa juurensa vanhoihin kansanperinteisiin, joissa tikkutiistaina vuoltiin tikkuja – erityisesti tulitikkujen tapaisia sytykkeitä. Näitä tikkuja säilytettiin hirsiseinien raoissa tai muissa paikoissa, joihin uskottiin niiden tuovan suojaa ja onnea. Perimätiedon mukaan tikkujen uskottiin karkottavan pahoja henkiä tai torjuvan huonoa onnea.

Päivään liittyi myös muita loitsumaisia tapoja. Esimerkiksi vanhoissa talonpoikaiskodeissa luudanvarret, vispilät ja joskus jopa karstaustarvikkeet asetettiin nurkkiin tai ovien päälle suojeleviksi esineiksi. Nämä tavat olivat osa kevätkauden siirtymäriittejä, joilla haluttiin varmistaa vuodenkierron suotuisa jatkuminen. Uskomuksissa yhdistyivät kristilliset ja esikristilliset elementit. Tikkutiistai ei kuitenkaan ole varsinaisesti kirkollinen juhlapäivä, eikä sillä ole erityistä asemaa liturgisessa kalenterissa.

Hiljainen viikko, johon tikkutiistai kuuluu, on paastonajan viimeinen viikko ennen pääsiäistä. Viikon jokaisella päivällä on ollut kansanperinteessä oma nimensä ja tarkoituksensa. Tikkutiistain jälkeen seuraavat kellokeskiviikko, kiirastorstai ja pitkäperjantai. Kirkollisessa viitekehyksessä hiljainen viikko on vakavuuden ja hiljentymisen aikaa, mutta kansanperinteessä siihen sisältyi myös konkreettista valmistautumista: siivousta, pyykinpesua ja työvälineiden kunnostusta ennen suurta juhlaa.

Vaikka tikkutiistain vietto on nykyään lähes täysin unohtunut, se tarjoaa mielenkiintoisen ikkunan suomalaisen kulttuuriperinnön kerrostumiin. Päivän historia osoittaa, kuinka arjen pienet teot – kuten tikkujen vuolenta – voivat saada symbolista merkitystä osana yhteisön vuotuista rytmiä ja uskomusmaailmaa.