Helluntaipäivä 9.6.

Helluntaipäivä tai pelkkä “helluntai” on merkittävä kristillinen juhlapäivä, joka sijoittuu seitsemän viikkoa pääsiäisen jälkeen. Sana "helluntai" juontaa juurensa muinaisruotsin ilmaisusta hælgho dagher, joka tarkoittaa "pyhiä päiviä". Helluntain tausta liittyy Pyhän Hengen vuodattamiseen ja kristillisen kirkon perustamiseen, kuten Raamatun Apostolien teoissa kerrotaan.

Helluntai on kirkkolain mukainen kirkollinen juhlapäivä ja yksi kristikunnan suurimmista juhlista pääsiäisen ja joulun jälkeen. Koska helluntai osuu aina sunnuntaille, se ei yleensä vaikuta työaikajärjestelyihin. Ennen vuotta 1972 helluntaimaanantai oli yleinen vapaapäivä, mutta nykyisin sitä ei enää vietetä. Vuosina 1973–1991 Suomessa vietettiin pyhänä varsinaisen helluntaipäivän lisäksi myös edeltävää lauantaita, joka tunnettiin helluntain valmistuspäivänä.

Suomalaisessa kansanperinteessä helluntaipäivä on ollut erityinen juhla, johon on liittynyt erinäisiä tapoja. Helluntaipäivään liittyy mm. sanonta "jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä", mikä kuvastaa juhlan merkitystä nuorten kesäromanssien alkamisen aikana. Tämä sanonta tarkoittaa, että nuorten odotettiin löytävän itselleen "heilan" helluntaina, tai kesästä tulisi ankea.

Helluntain säästä ja luonnonilmiöistä on tehty ennustuksia koko kesän säähän liittyen. Esimerkiksi Etelä-Suomessa on uskottu, että jos helluntaina sataa, tulee sadetta juhannukseen saakka. Myös kärpästen ja paarmojen ilmaantumista on pidetty merkkinä tulevasta kesästä.

Helluntai on sekoitus kristillistä perinnettä ja kansanomaista juhlintaa, jossa sekä uskonnolliset että maalliset elementit ovat vahvasti läsnä.