Syyspäiväntasaus 23.9.

Syyspäiväntasaus on yksi neljästä vuodenajan vaihteeseen liittyvästä tähtitieteellisestä tapahtumasta, ja se merkitsee kesän päättymistä sekä syksyn alkamista. Se ajoittuu syyskuun 22. tai 23. päivälle, joskus harvinaisissa tapauksissa 24. päivänä (esimerkiksi vuonna 1943), jolloin aurinko paistaa suoraan Maan päiväntasaajalle. Tällöin päivä ja yö ovat lähes yhtä pitkiä, noin 12 tuntia, kaikilla leveysasteilla.

Pohjoisella pallonpuoliskolla syyspäiväntasaus aloittaa siirtymisen kohti talvea. Auringonvalon määrä vähenee, päivät lyhenevät ja yöt pitenevät, mikä näkyy luonnossa monin tavoin. Lehdet muuttavat väriään ruskan myötä, ja kasvit sekä eläimet alkavat valmistautua tulevaan kylmään kauteen. Esimerkiksi puut alkavat muodostaa silmuja ja parantavat pakkasenkestävyytensä, ja monet linnut aloittavat muuttomatkansa lämpimämmille alueille.

Syyspäiväntasaus on myös tärkeä osa Maan kiertorataa auringon ympäri, joka jakaa vuoden neljään osaan: kevät- ja syyspäiväntasauksiin sekä kesä- ja talvipäivänseisauksiin. Vuodenajat johtuvat siitä, että Maan akseli on kallistunut noin 23,5 astetta. Tämä kallistuma aiheuttaa sen, että pohjoinen ja eteläinen pallonpuolisko saavat vuorotellen enemmän auringonvaloa, mikä synnyttää vuodenajat.

Astronomisesti tarkasteltuna syyspäiväntasaus ei tarkoita aivan täsmälleen yhtä pitkää päivää ja yötä. Päivä on hieman pidempi kuin yö, koska auringon nousun ja laskun ajankohtia määritellään eri tavoin. Lisäksi Maan ilmakehä taittaa auringonvaloa niin, että aurinko näyttää olevan hieman korkeammalla taivaalla kuin se oikeasti on. Tämän vuoksi aurinko näkyy horisontissa vähän ennen sen todellista nousua ja vielä vähän sen jälkeen, kun se on laskenut. Tämä valon taittuminen tekee päivästä muutaman minuutin pidemmän kuin yöstä.

Pohjoisnavalla syyspäiväntasaus merkitsee kuuden kuukauden pimeyden alkua, kun taas etelänavalla alkaa puolen vuoden valoisa aika. Tämä vaihtelu korostaa sitä, miten maapallon eri osat kokevat vuodenajat hyvin eri tavoin.