Loppiainen 6.1.

Loppiainen on kristillinen juhlapäivä, jota vietetään 6. tammikuuta. Se päättää joulun pyhäpäivät ja on yksi vanhimmista kristillisistä juhlista. Se on yleinen vapaapäivä ja vuosina 1973–1991 päivä oli työmarkkinajärjestöjen toivomuksesta aina lauantaina, aikaisintaan 6. ja viimeistään 12. tammikuuta. Nykyisin sitä vietetään kiinteästi 6. tammikuuta. Koululaisille loppiainen merkitsee yleensä lomakauden loppua. Kevätlukukausi alkaa useimmissa kunnissa loppiaisen jälkeen.

Alun perin loppiaista vietettiin Jeesuksen syntymä- tai kastejuhlana. Juhlan vanha nimi, epifania, on kreikkaa ja tarkoittaa ilmestymistä, Herran ilmestymistä. Jo 300-luvulla Jeesuksen syntymäjuhlaa alettiin viettää läntisessä perinteessä 25. joulukuuta, roomalaisen voittamattoman auringon juhlan paikalla. Loppiainen sai keskiajalla merkityksen itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä.

Luterilaisessa, katolisessa ja anglikaanisissa kirkoissa loppiaista vietetään itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Monissa maissa sitä nimitetäänkin kolmen kuninkaan juhlaksi. Ortodoksisessa kirkossa loppiainen, teofania, on Jeesuksen kasteen ja Jumalan ilmestymisen juhla.

Suomessa loppiaiseen ei liity selkeitä perinteitä, ja moni ei välttämättä tiedä, miksi loppiaista vietetään. Suomenkielinen sana "loppiainen" viittaa joulun ajan loppumiseen, ja käytännössä päivä mielletään paluuna arkeen. Usein juuri loppiaisena kuusi viedään pois ja joulukoristeet pakataan takaisin laatikkoihin.

Historiallisesti Suomessa joulua on vanhan tavan mukaan jatkettu Nuutinpäivään 13. tammikuuta saakka, mutta nykyisin loppiainen päättää joulun juhlinnan.