Nuutinpäivä 13.1.

Nuutinpäivä, 13. tammikuuta, merkitsee perinteisesti joulukauden päättymistä. Päivän nimi juontaa juurensa tanskalaisesta herttua Knut Lavardista, joka murhattiin 7. tammikuuta 1131. Alun perin Nuutinpäivää vietettiin hänen kuolinpäivänään, mutta vuonna 1708 se siirrettiin nykyiselle paikalleen.

Kansanperinteessä Nuutinpäivä päätti joulun juhlakauden, jolloin viikkojen ajan oli nautittu ruuasta ja juomasta sekä muistettu vierailevia vainajia ja haltijoita. Pyhä aika päätettiin iloiseen ja meluisaan juhlaan, jonka jälkeen voitiin aloittaa arkiset työt.

Keskeinen osa Nuutinpäivän perinteitä ovat nuuttipukit, jotka pukeutuivat naamioihin ja vanhoihin turkkeihin, usein sarvet ja tuohinaamarit päässään. He kiersivät talosta taloon, lauloivat tervehdyssanoja ja pyysivät kestitystä, kuten olutta ja ruokaa. Jos kestitystä ei saatu, pukit saattoivat laulaa pilkkalauluja tai tehdä kepposia.

Nuutinpäivän perinne on säilynyt erityisesti Lounais-Suomessa, kuten Vakka-Suomessa, Ahvenanmaalla, Satakunnassa ja Hämeessä. Nykyisin nuuttipukkeina kiertävät pääasiassa lapset, jotka pukeutuvat erilaisiin naamiaisasuihin ja kiertävät taloja samaan tapaan kuin virpojat palmusunnuntaina. He saattavat laulaa, lausua runoja tai esittää arvoituksia, ja saavat palkkioksi karkkeja tai hedelmiä.

Nuutinpäivänä myös joulukuusi viedään ulos ja joulukoristeet kerätään pois, mikä symboloi joulurauhan päättymistä. Sanonta "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi" kuvastaa tätä perinnettä.